torstai 21. maaliskuuta 2019

Mitä yksinhuoltajuus mulle merkitsee


Tänään on kansainvälinen yksinhuoltajapäivä.
Ihan hienoa, tosin mulla se on ihan arkipäivää, tarvitse liputtaa sen takia. Miten sen näkee jokapäiväisessä elämässään? Sen tuntee nahoissaan. Kukaan ei tuo sulle jääkaappiin ruokaa eikä maksa sun laskuja. Kukaan ei kysele miten sun päivä on mennyt tai miten jakselet. Se on vaan jaksettava ilman sitä. Yksinhuoltajuuden kanssa on vaan oppinut elämään. Oppinut lutvimaan elämänsä. Tekemään kaikki suuretkin ratkaisut yksin. Kaikki päätökset. Raskaatkin. Itse kannat vastuun kaikesta - jos jokin asia mättää voin katsoa peiliin ja miettiä mikä meni mönkään. Ja tehdä se paremmin ensi kerralla.

Yksinhuoltajuus - varsinkin mulla, kun yksinhuoltajuus on totaalista eli käytännössä miltei ilman tukiverkostoa - on muokannut mua myös tosi paljon. Mun on pitänyt tehdä ratkaisuja elämässä, joita en ehkä muuten olisi tehnyt. Erilaisia valintoja. Tämä on myös opettanut paljon kärsivällisyyttä, hiljaisuutta, rauhaa. Olen äärettömän onnellinen, että olen saanut opettaa niin monta erilaista asiaa eteenpäin eli kaikenlaista leipomisesta tapettien irrotukseen, koska kun joku asia pitää tehdä se tehdään eikä ensin viedä lapsia tai lasta hoitoon ja sitten vaan meidän kombo on tässä ja asioita tehdään paljon yhdessä. Toki huomaan senkin, että koska olen tottunut tekemään paljon ja kokoajan jotain, mä myös passaan ihan liikaa, mikä ei ole hyvä asia välttämättä ollenkaan.

Silti olen onnellinen yhdessä vietetyistä rauhallisista hetkistä. Kun tietää, että on yksin vastuussa eikä kukaan auta sitä ensi-itkujen jälkeen pikkuhiljaa vaan oppi elämään sen asian kanssa, organisoimaan asiat niin, että ne toimii, ottamaan lapsen mukaan siihen päivittäiseen, koska kotiinkaan et voi jättää, jos vaikka kaupassa pitää käydä. Ja mikä ehkä tärkeintä: siinä on opittu puhumaan paljon asioista. Meillä ei huudeta. Asiat ratkastaan juttelemalla ja huumorilla, mistä olen myös ääretttömän iloinen ja onnellinen. Jotenkin sitä on vaan oppinut selviytymään. Ei ole ollut vaihtoehtoa, koska ei ole mahdollisuutta edes vaipua.... tää on itseasiassa niin iso juttu, että voisin ehkä kirjottaa siitä toisen kerran...

Huomasin tänään netissä jonkun artikkelin aiheesta yksinhuoltajuus, missä viljeltiin jotain kliseisiä lauseita siitä, miten voit nyt taputtaa itseäsi selkään, olet sen ansainnut ja että muistathan pitää lepotauon ja pitää hengähdystaukoja ihan vain itsellesi. No, jep. Entä, jos ei ole ollut ketään, joka antaa sen hengähdystauon? Miten se pidetään - saunassa yksin hetki höyryssä istumalla savea hiuksissa ja tervaa elmukelmulla kropassa? Se elämä on vain rakennettava siihen ympärille. (ei sen elmukelmun).

Olen silti rakastanut jokaista ihanaa, rauhallista iltaa, kun aikoinaan sain sen pienen suloisen lapsukaisen ottaa illalla syliin ja keinuttaa uneen. Musta oli ihanaa keksiä omasta päästäni lauluja (voi vitsi kun niitä olisikin joku ottanut nauhalle!) tai satuja silloin vielä, kun lapsi oli sylissä . Tosin luin varmaan vielä yli 10-vuotiaallekin satuja. Ihana yhteinen hetki illalla - sadut vaihtui vähän järeämpiin lukemisiin, mutta aina ihana hetki vietttää yhdessä ja jutella vielä ennen nukkumaan menoa. Kauniita unia rakas lapseni. En niitä hetkiä antaisi pois. Mä en olisi mitään ilman mun lapsia. Mun yksi elämäntehtävä on kasvattaa juuri nämä lapset, pitää huolta ja suojella. Ja sen mä aion tehdä.

Olisiko ollut ihanaa, jos sillä aikaa joku olisi laittanut iltateen valmiiksi ja sanonut joskus mulle kauniin sanan? Olisi. Mutta koska sitä ei kukaan tehnyt, mä opettelin sen itse, Kannustamaan itseäni, ajattelemaan positiivisia iloisia asioita joskus murheidenkin keskellä. Sitä on oppinut kaivamaan sen huomiseen jaksamisen ilon jostain syvältäkin ja ei ole ollut vaihtoehtoa, kuin luottaa siihen, että aurinko vielä paistaa ja että asioilla on tarkoitus järjestyä. Joskus on ollut ihmisarvo hukassa, mutta aina se on löytynyt. Onneksi en ole kauaa murehtivaa tyyppiä.

Työurat sain kyllä unohtaa. Olisin tietenkin voinut lapseni laittaa vaikka ilta- tai yötarhaan, mutta musta ei vaan ollut siihen. Yksinhuoltajuus määritteli aika pitkälle sen mitä töitä oli mahdollista jatkaa tai hakea. Ja ne kesät. Huh. Sitä ei kukaan oikeen koskaan ole tajunnut. Olin jossain vaiheessa niin lopen kyllästynyt siihen, miten samat ihmiset, jotka miettivät miten saavat lapselleen koulun jälkeen iltapäivähoidon, etteivät joudu olemaan kahta-kolmea tuntia yksin kotona pari päivää viikossa olivat ensimmäisenä neuvomassa, että "kyllä se pärjää!" ja "sun pitää nyt vaan jättää se lapsi kotiin, niin ne muutkin tekee".
Äh - ai ketkä muut? Ai niin - nekö, joilla on mummit ja vaarit hoitamassa mummolassa viikonloppuja ja hakemassa tarhasta, jos töissä menee myöhään? Vai nekö, jotka soittaa exälle, että sun pitää nyt hoitaa, kun mulla on sitä ja tätä tai nekö, jotka hoitaa kummin tai kaiman paikalle lasta hoitamaan ja ruokaa laittamaan? Mun olisi pitänyt hakea kokopäivätöitä ja jättää vaikka 5- tai 6-vuotias tarhaikäinen koko heinäkuuksi yksin kotiin kahdeksan-yhdeksän tuntia päivässä, kun tarhatädit oli lomalla. Luulenpa, että olisi ollut joku lasu (enkä nyt tarkoita viikonloppua) oven takana aika äkkiä. Eikä se tilanne helpottunut, kun koulut alkoi ja oli se yli 2 kk kesäloma. Edelleen lapsi oli vasta seitsemän - kahdeksan - yhdeksän... Eli aika pieni olemaan yksin koko kesän. Se vaati joustoa ja asioiden uudelleen järjestelyä. Oppi tulemaan toimeen vähemmällä.

Eli mun työura on jäänyt toiseksi. Ja kyllä, Voin myöntää, että se on joskus harmittanut. Tiedän, että jos olisi elämä mennyt toisella tavalla - olisin valinnut paremman miehen tai olisi ollut tukea muista - olisin tehnyt arvostettua hyvää uraa ja tienaisin hyvin tällä hetkellä. Sen sijaan elämä vei toiseen suuntaan - ei välttämättä huonompaan, koska opin erilaisia asioita elämässä. Eikä myötätunto ja nöyryys tai pienestä iloitseminen ole niistä vähäisempiä. Sitä on vain kiitollinen monesta asiasta.

Eikä mun ainakaan tarvitse tapella kenenkään kanssa. Vaikka eipä silti, kyllä mä mielelläni olisin seurustellutkin tässä välissä. Se on vain aika mahdoton yhtälö toteuttaa, jos vapaailtoja on ollut ehkä kerran kahdessa kuussa, jos silloinkaan. Tapaan jonkun mukavan miehen - hän haluaa tavata uudestaan: lähdetkö leffaan ens viikolla? Öö, en voi. No, entä syömään? Käydäänkö teatterissa viikon päästä? Tallinnan reissulla? Kylpylässä? Aika monesta olen joutunut kieltäytymään. Ei siinä suhdetta rakenneta, koska mä en kotiin raahaa ihan ketä vaan. Enkä tosta vaan. Ja sitten, jos johonkuhun vaikka ihastuu tai tykästyy ja viihtyy niin mielellään sitä ne vapaat sen ihmisen kanssa viettää - vaikka kolikon toisella puolella on se, että jos ei se suhde koskaan etene ei tule muitakaan mahdollisia, koska muut ovet pysyvät samalla kiinni. Eli joutuu tarkkaan mietttimään kenen kanssa viettää ne vähät vapaat hetken. Onpahan oppinut nauttimaan hetkestä, kuitenkin.

Ja jos jokin asia ärsyttää niin se, että olen edelleen aika huono pyytämään apua. Sitä on vaan pitänyt oppia tekemään itse asiat. Ehkä siksi mua naurattaa aina kaupassa, kun jengi ei osaa edes ruokaa ostaa ilman, että pitää siipalle soittaa ja kysyä mitä leipää ostetaan? Taivas (!) - mikä katastrofi siitä syntyykään, jos tuo väärää? Leipokaa yhdessä! Eli kun vaikka nyt tarvitsisin kotona remonttiapua, joudun odottelemaan kuukausitolkulla, että jos sattuu johonkin kalenteriin mahtumaan, ja saan olla onnellinen, jos sitä apua joku edes tarjoo. Ei ole ketään ketä voisi ns velvoittaa tulemaan. Koska  jos jaat ruokapöytäkeskustelut ja sängyn - voi oletttaa, että haluaa yhdessä tehdä muutakin. Niinpä olen huomannut, ettei tarvitse, kuin vinkata, että olisi jotain hommia kuin useimmat tutut katoaa johonkin sumuun. Tosin olen kyllä apuakin välillä saanut ja olen kaikesta siitä aina ihan älyttömän kiitollinen. Ja miten kiva olisi tehdä yhdessä asioita. Kun on tarpeeksi itsekseen, sitä osaa kummasti arvostaa niitä pieniäkin yhdessä vietettyjä hetkiä.

Toinen juttu mitä oon tässä matkan varrella huomannu on se, että mut on poistettu kokonaan avec - listoilta. Ei pyydetä enää kaverien juhliin tai ettäkö vaikka johonkin maalausprojektiin tulisikin joku kaveri miesystävänsä kanssa? Ei todellakaan. Mut olisi helppo pyytää, kun tuskin edes pääsisin. Jäsi edes kiva tunne, että pyydettiin. Nyt sen tekee vain ne kenties naimisissa tai huonossa suhteessa olevat miehet, jotka haluaisi, että toisin vähän iloa ja hauskuutta heidän tylsään elämäänsä, enkä oikeastaan halua edes sekaantua sellaisiin. Kuka sitä muutenkaan haluaisi miestä, jonka sydän on jossain muualla? Mutta ei mua enää pyydetä mihinkään. Koska mä olen se femme fatale. Katala viettteliljätär, joka syön suihini kaikki miehet. Varsinkin ne kaverien miehet! Varokaa vaan!

Se on muuten ihan hemmetin surullista. Ja tämä ei ole kuvitelmaa - näin on käynyt. Ei siis niin, että olisin suupielistä sylkenyt kyynerpään kappaleita (saatikka kynsiä) vaan, että kun olen jutellut jossain juhlissa jonkun naisen miehen kanssa on niille tullut hirvee perheriita. Tsiisus! Minkäs sille voi, jos on älykäs ja hauska ja hyvää seuraa! :) hehe. Ja omaa hemmetin hyvän itsetunnonkin vielä kaiken lisäksi. Kaipa mua sitten sietääkin varoa.

Mutta summa summarum. On tää yksinhuoltajana aikamoista tasapainottelua, vaikka olen siihen jo tottunut ja toisaalta nautin suunnattomasti tästä ihanasta tasapainosta mikä muuten elämässä vallitsee.

Ei se silti sitä poista, etteikö se olisi silti kiva, jos olisi se ihana mies, mun oma rakas, jonka kanssa viettää aikaa ja käydä matkustelemassa - vaikka sitten lapsen kanssa-  ja joka tulisi omasta halusta ilman eri käskytyksiä auttamaan mua millon ikinä tarvitsisi.

Sitä odotellessa jatkuu yksinhuoltajan joskus yksinäisetkin illat. Vaikka enhän mä yksin ole. Silti sitä voi joskus olla yksinäinen - kaivata aikuisen seuraa.

Olisi kiva kuulla mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herättti?




perjantai 22. helmikuuta 2019

Helmikuun helmiä

Uusi vuosi pyörähti käyntiin ja eletään jo helmikuun loppupäiviä. Aika valuu tiimalasista tiuhaan tahtiin. Mitä aika ja huominen kenellekin tuo tullessaan, jää nähtäväksi. Itse olen miettinyt paljonkin mitä haluan ja toivon tapahtuvaksi ja miten itse siihen voin vaikuttaa. Koska en ole ehtinyt, jaksanut, pystynyt, kyennyt pitkään aikaan kirjoittamaan tänne, pyydän anteeksi ja lisäsin tähän muutamia aiempia kirjoituksia vahvistukseksi ja iloksesi, toivottavasti auttamaan elämän polulla eteenpäin.

Ajattelin tehdä vähän listaa asioista, jotka merkitsevät ja joihin haluan panostaa.

* Ystävät
Olen niin monen ystävän nähneen kääntävän selkänsä ilman mitään syytä, että se on jo tehnyt miltei kyyniseksi. Ehkä se on kuitenkin myös opettanut luottamaan entistä enemmän itseeni, omiin voimavaroihin, omaan päättelykykyyn ja asioiden ratkaisukykyyn. En tarvitse kaveria siihen, että tiedän mitä tulisi jossain asiassa tehdä vaikka toki olisikin ihanaa hyvän ystävän kanssa jakaa mielipiteitä asiasta ja saada uutta näkökulmaa. Silti ehkä juuri siksi, kun olen niin monta ystävää elämälle joutunut luovuttamaan, arvostan ääretttömästä jokaista rakasta ystävää ja koitan ymmärtää ja tukea elämän myrskyissä - vaikkakin nauraminen on aivan aliarvostettua ja sehän on ihan parasta hyvän ystävän kanssa, eikö! Meillä on vain tämä yksi elämä tässä persoonassa - iloitaan kaikista ihanista ystävistä! Monesti asiat aukeavat jo ihan sillä, että avaa suunsa ja puhuu jostain asiasta - pelkästään se, että sanoo jonkin asian ääneen voi tuoda ahaa-elämyksen. Ilmankos jupisen joskus itsekseni, heh.Sitäpaitsi muistelen lukeneeni joskus jostain, että yksinpuhelu on hyväksi ja parantaa jopa muistia.

* Oma aika
Eli se sellainen, kun voi tehdä ihan mitä huvittaa. Ei tarvitse organisoida mitään, ei huolehtia mistään, ei miellyttää ketään, ei passasta ketään. Tekee vain omia juttuja, joista tulee hyvä mieli ja joita haluaa tehdä. Olen itse niin tottunut organisoimaan elämäni totaali-yh:na, jonka tukiverkosto on aika olematon niin ne omat ajat ovat kortilla ja sitä hetkeä osaa arvostaa ihan erilailla. Omalla listalla on muunmuassa kirjoitustyöt, kaikki luova tekeminen kuten maalaus, piirtäminen, käsityöt ja muut satunnaiset ideat. Myös meditointi kuuluu tähän listaan. Olen päättänyt vihdoin ja viimein meditoida säännöllisemmin kuin nyt ja niin, että sille pitää varata oma aika kalenterista siinä missä liikkumisellekin.

 * Terveys ja keho
Liikkuminen ja omasta kehosta huolehtiminen on todella tärkeää. Se vain monesti jää kaiken muun huolehtimisen osalla. Olen huomannut miten joskus vaan jättää syötämättä tai pupeltaa vain pari leipää lounaaksi, vaikka tiedän, ettei se todellakaan ole hyväksi. Sitä ei vain viitsi itseään varten vaivautua - vaikka miksi ei! Jos en minä jaksa, miten täällä kukaan muukaan jaksaa? Pidin itseasiassa erityisen kurinalaisen tammikuun, koitin kerrankin panostaa siihen, että oikeasti syön jotain, neljän tunnin välein, ja jätin leivän pois miltei kokonaan. Suosittelen. (ehkä kirjoitan tästä lisää toisen kerran?)

*Omat työt
Tällä tarkoitan kaikkea kotona tehtävää muuta työtä. Itse olen ainakin haalinut ihan liikaa - tai en haalinut, niitä vain jostain siunantuu - kaikkea epämääräistä tehtävää, jota pitää vain tehdä vaikken niin aina haluaisikaan. Toisaalta: tiedän kyllä, että se mihin keskittyy, lisääntyy, joten jos haluan kuittivuorista työpöydällä ja to do - listoista eroon ne asiat pitää vain tehdä pois eikä kerätä niitä magneetin lailla vetämään puoleensa samanlaisia tehtäviä. Mitä enemmän teet to do-listoja, sitä enemmän niihin lisätäävää on! Haluan myös alkaa taas enemmänkin tekemään sisustukseen liittyviä suunnitelmia, stailauksia ja kodin tai liiketilankin suunnittelua - eli niille pitää varata aikaa! Samoin kaikelle muulle tärkeälle, jota oikeasti haluan tehdä. Jos fengshui stailaus kiinnostaa tämä on sinua varten.

* Ihmissuhteet
Varsinkin miesten kanssa. En siis seurustele kenenkään kanssa varsinaisesti. Miten voisinkaan, kun olen miltei aina kotona eli en käy oikeastaan missään. Se on tietenkin huono asia uusien ihmissuhteiden kannalta, ja harvemmin kotoa kukaan tulee hakemaan. Olen silti miettinyt sitäkin, missä ihmisarvoni ja seurani arvo mitataan - eli kenen kanssa vietän ne vähäiset vapaat hetket ja illat? Jos annan aikani jollekin, joka ei ehkä kuitenkaan arvosta sitä - miksi sitten tekisin niin. En kuitenkaan halua olla kenellekään itsestäänselvyys. Ei kukaan halua. Silti monesti ihmiset, joilla on vapaata 365 päivää vuodessa eivät voi ymmärtää mitä se tarkoittaa, jos minulla on niitä ehkä 15 - mietin tarkkaan kenen seurassa ne vietän. Mieluiten sellaisen ihmisen, jonka seura lämmittää myös sydäntä.

* Ajattelun merkitys
Joskus tuntuu, että mitä enemmän tietää ja oppii elämästä ja vetovoiman laeista ja muista sitä vähemmän niitä osaa käyttää. Eli tiedän todellakin miten alitajuntamme toimii, miten missäkin tulisi menetellä ja miten tärkeää on ajatella oikein. Aivan niin. Jättää mieltä jäytävät epäilykset jostain asiasta pois omaan arvoonsa ja keskittyä hyviin asioihin, niihin joiden toivoo ja  haluaa toteutuvan. Ei sitä turhaa sanota, ettei ole suutarin lapsella kenkiä: on paljon helpompi neuvoa ja auttaa ystäviä kuin joskus omassa elämässä tehdä asioita, joiden tietää vievän eteenpäin kohti haluttua päämäärää. Lisää ajattelun voimasta voit lukea täältä.

* Tavoitteet
Sinulla on varmasti jokin toive, ajatus, jota kohti haluat kulkea - tai mitä haluaisit tapahtuvan tulevaisuudessa, ehkä jopa ensi vuoden aikana? On hyvä kirjoittaa ne toiveet ylös, tehdä niistä tavoitteita, kirjoittaa ne vaikka yksi kerrallaan jonnekin näkyvälle paikalle, josta sen ajatuksen näkee ja aina sen nähdessään lähtee ajatukset kuljettamaan eteenpäin ja samalla resonoi juuri sen toteutumiseen tarvittavaa energiaa. Jos tavoite on liian suuri ja tuntuu saavuttamattomalta on hyvä pilkkoa se pienempiin osiin, jolloin ne on helpompi toteuttaa ja visio alkaa näkymään horisontissa kerta kerralta kirkkaampana.

* Kiitollisuus
Löydät aiemman kirjoitukseni aiheesta täältä. Kiitollisuus elämästä,  lapsista, eletyistä ilon hetkistä, uusista tilanteista, ihmisistä, terveydestä, ruoasta, onnistumisista, omasta kodista, joskus kyynelistä, rakkaudesta. Kiitollisuus on elämän kantava voima. Ilman sitä ei jaksaisi ja uskon vahvasti siihen, että mistä olet kiitollinen ja mitä voit avarin mielin, avoimin ja kiitollisin sydämin ajatella - sitä myös elämääsi tulee lisää.

Muistathan, että sinä itse luot oman maailmankaikkeutesi! (klikkaamalla pääset toiseen ulottuvuuteen)

PS. kaikki kummalliset kuvat tässä ovat otoksia jostain mielenmaisemistani, jotka päätyneet akryylivärin kautta kankaalle.

Toivon Sinulla kaikkea rakkautta ja kiitollisuuden aiheita ja onnea uuteen vuoteen! 
Kerrothan mitä ajatuksia tämä herätti, olisin siitä kiitollinen.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Leipomuksia - ja joulukuusi

Tänä vuonna onnistuin siinä. En ole liiemmin stressannut joulua. En ole yksinkertaisesti jaksanut. Joulun ilo katosi valitettavasti muutamaksi vuodeksi erään ikävän välikohtauksen, josta jäi pitkäksi aikaa tosi paha mieli kaikille, takia, mutta se on jo mennyttä aikaa. Joulumieli oli vain kaivettava jostain esille. Ehkä parhaiten se tulee leipomalla joululeipomuksia ja kynttilöitä poltellessa; pidän enemmän joulurauhasta kuin joulustressistä. En ole rynninyt hulluna kaupoissa lahjoja ostelemass - en perusta siitä niinkään ja mielummin antaisinkin jotain mitä ei rahalla saa. Toki pari lahjaa on ja jopa itselleni ostin jotain tarpeellista ja laitoin pakettiin. Tuo on perua aiemmilta vuosilta; pitihän minunkin saada jotain, muutenhan en olisi ollut kiltti, jos äiti ei saa mitään jouluna - eihän se nyt käy. Ja mähän olen kiltti ympäri vuoden ;) - ja on mun lapsetkin toki. Rakastan kumpaakin ihan yli kaiken.

Nyt olen leiponut pariinkin otteeseen taatelikakkua - meidän perheen joulusuosikkia - tosin ne on kaikki menneet parempiin suihin ja viety muualle. Kohta menee uuniin joulun herkutteluun jäävä taatelikakku. En muuten ole niitä munia käyttänyt leivonnassa enää aikoihin - taatalikakkukaan ei niitä kaivannut. Tilalle tuli pari lusikallista omenahilloa, joka soseuttaa ja kiinteyttää - tosin enemmän se ehkä tuo makua. Olen huomannut tässä, että kananmunien käyttö leivonnassa on aikalailla turhaa - tosin pitäähän niillekin jotain käyttöä keksiä, kun niitä tipuista tehtaillaan kärrykaupalla ja rahaahan se tuo tuottajille. Mutta ei niitä leivonnassa tarvita.

Leivoin myös leipää, josta tälläkertaa tulee vaaleanpunaista! Käytin nimittäin punajuuren lientä taikinan liemenä - saa nähdä miltä se maistuu...

Hyvältä se maistui - tosi väri katosi jonnekin uunin höyryihin, eli menee varmasti kaupaksi lapsellekin, kun ei näytä niin oudolta.

En tiedä miksei sitä osaa koskaan lopettaa ajoissa - ehkä sitten vain pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta? Nyt on nimittäin vielä uunissa muhimassa punajuurihernemureke. Ah mitkä ihanat tuoksut siitä lähteekään - laitan ehkä myöhemmin ohjeen, jos sitä kaipailette?

Joulukuusi on meillä perinteisesti koristeltu vasta jouluaattoaamuna. Nyt se oli tarkoitus tänään jo koristella ja sitten muistin, ettei meillä enää olekaan sitä jo 15 vuotta palvellutta tuuheaa muovikuusta, joka katosi toissavuonna. Annoin sen muuton yhteydessä toiselle henkilölle hetkeksi säilöttäväksi ja se oli jotenkin onnistuttu heitttämään pois. Nyyh. Tilalle ostamani on ihan onneton - kävin tänään vielä uudestaan kaiken leipomisen keskellä ostamassa parempaa vain todetakseni, ettei niitä enää ole. Siinä kadonneessa kuusessa oli oksia tosi tiuhaan rungon ympärillä ja jokainen alkoi ihan sieltä tyvestä - nykyisissä on ehkä 4-5 oksaa siinä pyörimässä ja jokaisessa 20cm tyhjää tilaa ennen niitä muutamia havunhaivenia... No, kai sitä pitää olla tyytyväinen, että joku on.

Siihen se on kuitenkin koristeet laitettava halusin eli en. Joulumieltä! No, ei anneta sen masentaa - tässä kuvassa kuitenkin siitä vanhasta kuuusesta pari kuvaa, koska koristelut jää huomiseen, kun uuni on ollut koko illan kuumana.


Ihanaa joulumieltä kaikille! Aina vouhotetaan siitä yhdessäolosta jouluna, mutta tässä ei kokoonpano paljon muutu, joten yhdessä ollaan niinkuin joka päivä. Kynttilät palaa, tonttusia näkyy istuskelemassa pöydän kulmalla ja ehkä ne jopa vähän vilkuttelee toisilleen, kun katselee muualle. Tai ainakin vinkkaa silmää. Ihana on kuitenkin hiljentyä jouluaattona rakkaiden pariin tietenkin ja iloita lapsen ilosta, kun ainakin yksi tai kaksi mieluista pakettia on odottamassa.

Ja joulu- ja tapaninpäivänä perinteisesti lueskellaan - nautin siitä jo etukäteen; kiireetttömistä hiljaisista nautinnollisista hetkistä. Niitä toivon sinulle myös.

Olisi kiva kuulla miten teidän jouluvalmistelut on sujuneet. Lämmintä joulumieltä! <3 

perjantai 5. lokakuuta 2018

Asiakaspalvelu ohjelmissa huipussaan

Turhauttaako sua koskaan se, että olet juuri kirjoittamassa jotain luovaa tai tärkeää, ja ykskaks koneelle ilmestyy teksti "päivitetään 20 min. kuluttua!- etkä pysty sitä estämäänkään, koska just sillä hetkellä, kun käyt äkkiä pissalla niin koneessa asuva salainen pimeän agentti sulkee koneesi ja alkaa päivittämään.... voivoivoi. Siinä sitten odottelet ja toivot, että kesken jäänyt teksti löytyy vielä.

Olen siksi miettinyt viime aikoina ankarasti, josko uskaltautuisin hankikimaan mac-laitteen, jollaista en ole koskaan omistanut enkä sen sielunelämästä mitään tiedä. Ei ole montaa vuotta siitä (vai onko) kun laitteen ostaessasi oli itsestään selvää, että se sisältää ohjelman, jotta laite toimii. Vähän niinkuin autoa ostaessasikin tiedät ihan satavarmasti, että renkaat sisältyy kauppaan eikä niitä riisuta ulosajon jälkeen autosta. Mutta kauppa se on mikä kannattaa - mitä sitä ilmaiseksi, kun siitä voi veloittaa ja tuotteistaa. Eli olemme jo tottuneet - ja hiljaa mukisematta suomalaiseen tyyliin - hyväksyneet sen, että ostaessasi uuden tietokoneen pitää siihen erikseen tietenkin ostaa vielä ohjelma. Ja senkin vain tietyksi ajaksi kerrallaan eli joudut aina maksamaan uudestaan ja uudestaan, jotta edes (!) jo tekemäsi asiakirjat toimivat ja pystyt niitä muokkaamaan.

En tiedä, miksei joku kuluttaja-asiamies ole tähän puuttunut: asiakirjathan ovat kuitenkin sinun omaisuuttasi, eikö, olet ne itse luonut, kirjoittanut, suunnitellut - ja silti, jos et kiltisti maksa toistuvia päivityssummia et voi enää käsitellä edes jo aiemmin tehtyjä - jolloin siis sinulla oli se päivitetty ja maksettu versio käytössäsi. Aika absurdia, eikö?

No, asia tuli pari kuukautta sitten ajankohtaiseksi, kun tosiaan jouduin taas tuon päivityshyökkäyksen kohteeksi ja aiempi ostos loppui yllättäen. Etsin netistä epätoivoisesti ratkaisua ja jouduin ostamaan ensi tilassa 7€/kk maksavan koodin, joka automaattisesti uusiutuu tietenkin joka kuukausi ja veloittaa summan tililtä - eli siis 84€/v - esim. kolmen vuoden sisään se tekisi 252€. Siis laitteen lisäksi.

Nyt kun liikkeessä oli erittäin edullinen tarjous 1 vuoden ohjelmasta, ostin sen. Otin yhteyttä chatilla microsoftiin kysyäkseni milloin nykyinen 1 kk lasku päättyy ja haluavani päättää sen siihen välittömästi. Voisivatko he lopettaa sen niin, ettei tule päällekkäisyyksiä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Keskusteli meni jotakuinkin tähän tapaan:

T: täällä on office tilaus haluatko että peruutan sen
minä: mulla on se uusi koodi - miten se toimii - jos sen syötän niin jääkö tuo kuinka kauan voimaan eli mihin asti on voimassa? Miten saan sen niin, etten maksa tuplasti ajasta?
T: jos katkaisen tämän tilauksen nyt niin sitä ei voi käyttää sen jälkeen enään
minä: no, sitä en nyt pyytänyt, Kuinka kauan se nykyinen on voimassa - tietenkin pidän sen niin kauan kuin olen sen maksanutkin, eikö?
T. Voin tehdä myös niin että tuo tilaus katkeaa 19.9.
minä. silloinko se nykyinen päätyy?
T. Kyllä
minä: ja jos syötän sitä ennen uuden, meneekö se päällekkäin vai laskeeko se sieltä lopusta ajan lisäksi`?
T: voit syöttää sen uuden silloin 19.9
minä: aivan. eli laitatko sen päättymän 19.9. ok?
T. Joo, tehdään näin.


No, näin ei tehty. Sovimme siis, että hän päättää nykyisen sopimuksen 19.9 saakka ja laitan sitten sen uuden koodin, kun ehdin. En käsitä miksi minun piti rautalangasta vääntää asioita, jotka hänen olisi pitänyt asiantuntijana tietää. Sitten sain kuitenkin ihan normaalilaskun alkaen 19.9.-19.10. sähköpostiin - eli sitä ei oltukaan irtisanottu, vaikka niin juuri sovittiin!

Takaisin nettiin, Jätin soittopyynnön, kellonaikoineen, jolloin soittavat, ma klo 14.30. Jätin pari asiaa hoitamatta, koska odotin soittoa. Sitä ei koskaan tullut. Koko viikkona. Siinä välissä kävin itse etsimässä asetuksista omat tiedot ja poistin Office ohjelman laskutuksen päättyväksi heti kun mahdollista. Aloin sitten asentamaan koneelle uutta ostettua tuotekoodia - ja kas, se ilmoitti ohjelmavirheestä ja laite piti sulkea ja avata ja.... sen jälkeen se ilmoitti, että koodi jo käytetty ja.... Lopulta ähellyksen jälkeen sain koodin ajettua sisään.

laitoin uudestaan viestiä netin kautta. Jätin soittopyynnön, jono, 3 min. kuluttua soittavat. Ketään ei soittanut pariin tuntin, joten etsin chatin. Se meni taas mielenkiintoiseksi. Huoh.

Kirjoitin chatiin, että olette laskuttaneet ja velottaneet tililtä suoraan vaikka tämä piti teidän toimesta päättää. Nyt olette siis veloittaneet 1 kk ylimääräistä, voisitteko hyvittää sen? Sain vastauksen:

RH: Teitä ei periaatteessa ole veloitettu ylimääräistä, kun katsoessani tiliänne olette aktivoineet uuden vuoden office tilauksen syyskuun 22 päivä 2018, ja tilauksenne vanhenee 17. Lokakuuta 2019. Eli olette siis maksaneet siitä kuukaudesta, mutta se on lisätty teidän tilausaikaanne. 


Mitään ei ole lisätty yhtään mihinkään. Tässä kohtaa pyysin saada keskustella esimiehen kanssa. Ilmoitin, että saan kyllä ihan itse päättää milloin syötän ostamani koodin koneelle. Se ei ole riippuvainen siitä mitä aiemmin sovittu päättymispäiväksi. En siis tietenkään maksa lokakuuta tuplasti! Ihmettelin kun ei mitään anteeksipyyntöä tai edes pahoittelua tule missään muodossa.

Minun piti siis myös etsiä heille tuo aiempi keskustelu, jonka onneksi olin tallettanut sähköpostiin lähetettäväksi, muttei sitä tuntunut löytyvän saapuneista, koska microsoftilla on niin älyttömän monta sähköpostiosoitetta. Löysin heti seitsemän nopealla haulla, ja lopulta oikean.

Chat-asiantuntija ilmoitti sitten palauttaneensa rahat tilille. Siis sen 7€. Kirjotin, että kiitos, tässäkö kaikki? Tästä kaikesta monen tunnin säätämisestä, teille chattailystä, soittopyyntöjen lähettämisestä, olemattomien soittojen odotuksesta ym - ei edes periaatteessa lisätty yhtään kuukautta veloituksetta ostamani perään, ei mitään. Puhumattakaan anteeksipyynnöstä. Totesi sen, että oli selkeästi virhe heidän osaltaan ja rahat palautettu. Thats it.
Sen jälkeen hän ilmoitti:

R H: Teidän 7 euroa on palautettu, ja teille jäi ilmainen kuukausi officea. Sen enempää en pysty tässä tapauksessa tekemään.
minä: Mikä ihmeen ilmainen kuukausi? Olen maksanut sen ajan eli se oli vain tuplana.
R H: Ettehän ole, koska palautin rahat juuri siitä
R H: Silloin se on ilmainen

Tässä kohtaa en enää tiennyt pitäisikö alkaa itkemään vai nauramaan.  Kysyinkin ikävästi onko teillä rautalankaa? Miten voit puhua ilmaisesta, kun maksettu kauteni loppui 19.9, ja vaikka lupasitte sen päättää, tein sen itse eli hyvititte vain sen minkä olitte virheellisesti laskuttaneet. Kirjoitin hänelle myös mieleen tulleen ajatuksen, että jos ostat kaupasta housut ja palautat ne - saitko ne siis ilmaiseksi? Samalla pyysin esimiehen nimeä, kiitos.

R H: Tuolla teidän vertauskuvallanne jos menet kauppaan, ja ostat housut, menet palauttamaan niitä, saat rahat takaisin, mutta myös pidät housut. Silloin ne ovat ilmaiset housut.

Pyysin esimiehen nimeä, että loppuu tämä farssi. Alkoi käydä jo ihan naurettavaksi. Ja siis mä keskustelin ihan vakavasti otettavan tietääkseni aika lailla suomen johtavan ohjelmia myyvän tyypin kanssa ja ollaan tällä tasolla. Hän vastasi lopulta, ettei voi antaa esimiehensä nimeä, mutta voi jättää soittopyynnön, jos annan numeroni. Numeroni oli tietenkin jo heidän rekisterissään. Mietin, haluanko jäädä odottamaan jälleen kerran jotain soittoa, jota - jos vanhat merkit paikkansa pitävät - ei koskaan edes tule? Annoin numeroni. Hän ilmoitti, että tämä firman käytäntö. Kysyin milloin tämä salainen esimies soittaa, jotta tiedän päivystää? 48 h kuluessa kuulemma.  Totesin siihe, että nyt on perjantai iltapäivä - tuskin soittelee mulle yötämyöten tai sunnuntaina, että aina vaan asiakaspalvelu paranee... Hän pahoitteli, ettei ajatellut (?) ja sovimme soittoajaksi ti - ke aikana. Tai hän ilmoitti, että esimies "yrittää" soittaa, johon totesin, ettei tarvitse yrittää mitään, senkun soittaa.

Kuitenkin vielä perjantaina viiden aikaan puhelin soi, siellä oli joku intunaatiosta päätellen thaimaalainen nainen, joka sanoi muutaman sanan jotain, että microsoftista soittaa ja muusta en saanut edes selvää, tuntui tulevan kaukaa ja hälinää - joten totesin, etten ala uudestaan tätä asiaa vatvomaan englanniksi jollekin, joka selkeästi puhui huonoa englantia ja vaikutti paikalliselta call centerin soittajalta. Seuraavalla viikolla ei kukaan soittanut - nyt on jo perjantai siis - ja huomasin myöhemmin, että sähköpostiin oli ilmestynyt - taas eri meiliosoitteella - viesti:

R H Sain viestin esimieheltäni, ja hänen vastauksensa oli, että puhelua ei voida soittaa, koska esimieheni ei puhu suomea. Pahoittelut vaivasta.

Eli se siitä. Täytyy sanoa, ettei asiakaspalvelu ollut nyt  ihan huipussaan. Helppo ainakin nyt tehdä päätös seuraavan laitteen osalta.

Taidankin sitten suunnata housukauppaan: jos kokeilisi tuota tekniikkaa: ostan farkut, palautan ne ja saan rahat takaisin - ja silti voin viedä farkut kotiini. Ei huono!

Onko sulle käynyt jotain vastaavaa säätämistä? Vai vain hyviä asiakaspalvelukokemuksia? Olisi kiva kuulla niistä! Kiitos!

maanantai 17. syyskuuta 2018

Parkkipirkko, reipas kaduntallaaja

Ilmeisesti kaupungilla on provisioon perustuva palkkaus pysäköintivirheisiin. Olen kohta jo hysterian partaalla tässä kaupungissa, kun ei tiedä mihin uskaltaa autonsa jättää. Julkinen liikenne ei oikein toimi ja on järkyttävän kallis ja joustamaton, joten auto oli ainut vaihtoehto liikkumiseen.
Puolen vuoden sisään olen saanut jo 3 sakot enkä Espoossa ja Helsingissä asuessa 10 vuoden aikana saanut ensimmäistäkään sakkoa. Missä siis vika? Mitä voisi tehdä boikotoidakseen tätä villinä vaeltavaa parkkipirkkoarmeijaa? Jos jättää auton kadulle maksulliseen parkkiin ja maksaa sen viereiseen pömpeliin, se onkin väärän firman ja sakot tulee! Kuluttajan täytyy siis tietää kuka hallinnoi mitäkin kadunosuutta... apua. Siksi koitan välttää niitä paikkoja ja olen etsinyt 2 h toimivia kiekkopaikkoja - huonolla menestyksellä tosin...

Ensimmäinen sakko tuli, kun jätin tunniksi auton lumisen tien reunaan. Ensimmäiseksi jonossa, jonka sivusta lähti pieni n 200 m pätkä tietä kerrostalon pihalle - ei siis päättyvä tie, muttei varsinaisesti mikään vilkkaasti liikennöity ajoväyläkään. Tähän kyllä pätee hyvin se vitsi, ettei sieltä eilenkään tullut ketään koska tie oli hädin tuskin aurattu auki. Peruutin niin pitkälle kuin tiessä olevat muhkurat (kaikki muistaa viime talven, kun lunta satoi ja suli vuoronperään) antoivat periksi ilman, että renkaat olisivat hajonneet, kun olisin voinut pudota monttuun. Ei ollut mittanauhaa, mutta silmämääräisesti reilusti 4 m. jäi matkaa ennen sitä pihatietä. Jätin kiekon, 2h aikaa. Kun saavuin paikalle 40 min. kuluttua - oli lepattava lappu etulasissa! Syy: olivat mitanneet mittanauhalle ja saaneet 3,81cm - aika tarkkaa touhua, vaikkei tienrajaa edes lumipenkasta erottanut. Reklamoin asiasta; selitin, ettei tilaa ollut muualla/enempi ja että olisiko kaupunki maksanut, jos rengas olisi hajonnut? Ihan sama mitä selität, ei kiinnosta. Sakko on ja pysyy. 50€ kaupungin ammottavaan kassaan, kii-toos!

Nyt pari viikkoa sitten jouduin kouluasioissa koulupsykologin keskusteluun lapsen kanssa. Koulussa kiusataan ja syrjitään ja sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain ja varsinkin niille, jotka ovat ilkeitä - on aina helpompi pyytä se kiusattu keskusteluun. Olin jo ilmoittanut, etten jaksa näitä enää, että menkööt sitten tämä - ja keskustelu piti käydä vain siksi, ettei koulu viitsi sisäisesti jakaa tietoa vaan helpompi juoksuttaa lasta kertomaan jokaiselle viranomaiselle kyllästymiseen saakka, jotta "kuulevat sen itse". Argh. Olin siis lievästi jo ärsyyntynyt sieltä lähtiessä. Mikään ei muuttunut, mitään uutta ei tullut, mitään ratkaisua ei edes ehdotettu.

Koska olin myöhässä, ajoin 2 h kiekkopaikalle ja asian piti olla ok. Merkkasin puhelimeen ajan - laitan aina muistutuksen parkkiajasta, vinkkinä - jostain syystä tunnin päästä. Joudun juoksujalkaa menemään, vaikka jalat kipeet, etten vaan saa sakkoa! Ajattelin, että pitää olla vielä tunti ainakin tässä - joten siirrän kiekkoa eteenpäin - pöljä! - vaikka vielä olisi ollut se toinenkin tunti aikaa! Koska ajatukset oli jossain muualla sen haistahome-keskustelun jälkeen niin ajatukset sekosi ja jäin vielä en kiekon kanssa siihen laskemaan, että hetkinen mites tää nyt menikään.... (joku koitti päässä muistuttaa, mutten kuunnellut...).

Kun palasin autolle reilun tunnin päästä - oli siinä tietenkin taas sakko! Ja syy: P-kiekon käyttövirhe! Eli kun olin autolla 11.34 - vaikka siis aikaa olisi ollut vielä 12.30 saakka - menin kiekkoa säätämään ja laitoin siihen ajatuksissani sen ajan, milloin palaan takaisin! Eli olisi tietenkin pitänyt laittaa se 11.30 (tai ei ollenkaan, koska aikaa oli!) sen sijaan, että onneton laitoin 13.30. Ja parkkipirkot olivat kulman takana, niinkuin aina, vaanimassa ja lätkäsivät lapun mulle kello 11.37. Ihan kestämätöntä, ihan kestämätöntä! Meinasin itkuun pillahtaa, kun sen lipareen siinä näin. Ihan tarpeeksi muutenkin rahanmenoa, hädin tuskin varaa ostaa edes bensaa (eikä olekaan) niin kaikista vähiten näitä tikettejä!

Tein tietenkin siitäkin reklamaation. Selitin, miten aikaa oikeasti olisi vielä ollut jäljellä alunperinkin, jos en olisi mennyt säätämään kesken kaiken; todisteena psyk.käynnin kellonaika, joka todistettavissa helposti wilmasta  sekä siitä seurannut inhimillinen erehdys! Siis laivat ajaa karille, tankkerit vuotaa miljoonia litroja mömmöä mereen tai junat ajaa väärää kiskoa pitkin, kun kyseessä inhimillinen erehdys. Ja sitä ymmärretään, voivoi, kun oli väsynyt kuski tai muuta. Mutta parkkipirkko, se reipas kaduntallaaja. Hän on aina oikeassa. Ei inhimillisyyttä. Ei turhia todistuksia. Sakko maksuun vaan. Ihan sama, vaikka oltais viikko kaurapuurolla, pääasia, että kaupungin parkkipirkot on tehokkaita ja kassaan on jatkuva virta sakkoja surkeilta kansalaisilta, jotka menneet halpaan. Eikä kyse loppupeleissä ole siitä rahasta, rahaa se vaan on - periaatteessa, mutta nimenomaan se. Periaate. En pidä siitä, että ei ole oikeutta edes puolustauta tai tässä tapauksessa alunperin aikaa olisi ollut vielä tunti jäljellä - ja silti sain sakot ja vaikka sen olisin voinut todistaa, pah, ei kiinnosta. En pidä tavasta millä tässä ihmisiä kohdellaan, käytetään hyväksi oikeudellista asemaa.

Ja mikä eniten tässä kaikessa ottaa pattiin on se, että oikeasti tuo reklamaatio on ihan silmälumetta vain. Eihän sillä ole yhtään mitään virkaa! Eihän kansalaisella ole käytännössä mitään oikeutta eikä järkeä valittaa - sitä jää virkamiesten tunnottomuuden alle, virkaintoiset viranhaltijat laittavat oikein mielissään vastauksen, jossa aina ja ikuisesti lukee OIKAISUVAATIMUS HYLÄTÄÄN.

Surullisinta on se, ettei kukaan täysjärkinen valitusta tee. Jos haet oikeutta ja uskallat lähettää valituksen liitteessä mainittuun Helsingin Hallintoi-oikeus - osastoon, niin kannattaa lukea se pienellä präntätty siellä lopussa:

"Muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa 250€ oikeudenkäyntimaksu. Oikeudenkäyntimaksua ei kuitenkaan peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi." Eli suomeksi sanottuna: maksat tietenkin kiltisti  sen 50€ sakon sen sijaan, että valitat ja maksat yhteensä 300€ maksuja siitä hyvästä, että olet tuhlannut hallinto-oikeuden aikaa. Olisi kiva tietää kuinka monta sakkoa vuodessa lähetetään hallinto-oikeuden käsiteltäväksi? Tuskin montaakaan. Miten voi olla mahdollista, että meillä on tämmöinen systeemi, joka täysin torpedoi yksittäisen ihmisen mahdollisuuden hakea oikeutta, jos katsoo kärsineensä vääryyttä? Nyt on yksipuolisesti pysäköinninvalvojan nimi paperissa ja hän saa taas sulan hattuunsa ja kermaa kakun päälle. Autoilija jää nuolemaan näppejään, kun ei sakon maksun jälkeen muuta jää.

Mitä olet mieltä sakoista? Oletko sinä saanut ns turhia tai kohtuuttomia sakkoja? Olisi kiva kuulla.


torstai 23. elokuuta 2018

ihania omenia

Ah, olen niin onnellinen omenapuusta omalla pihalla! Ensimmäinen vuosi, kun tästä herkusta pääsee nauttimaan! Olen tehnyt jo muutaman omenapiirakan ja kehittelen kyllä reseptiä erilaiseen omppupiirakkaan, koska jotenkin se perinteinen omenalohko-osasto on jo vähän kuivunut juttu. Laitan sen myöhemmin.

Hillo sen sijaan on kaikkea muuta kuin kuivaa! Aikamoinen homma kyllä oli tehdä reilun litran verran hilloa, mutta uskoisin, että se hupenee pian parempiin suihin. Omenahilloahan voi laittaa vaikka paahtoleivän päälle marmeladina tai itse käytän sitä jatkuvasti kananmunan korvikkeena esimerkiksi pinaattilettutaikinassa.

Mutta se omenahillo. Ah.
Tarvitaan:
puusta pudonneita omenoita muutamia kiloja
tilkka vettä 
hillosokeria
sitruuna
puhtaita lasipurkkeja
ja tietysti hyvää mieltä

Sitä voisi tietysti omenaporalla poistaa siemenkodan, mutta totesin sen kuitenkin aika aikaa vieväksi ja itseasiassa aika raskaaksi, koska se kota pitää vielä niistä teristä saada jollain konstilla työnnettyä ulos ilman, että sormet hajoo - joten ihan töykeästi aloin pyörittelemään omput palasiksi. Tässä joutu sitten kyllä varomaan, ettei kynnet hajoo sekaan...

Aika hyvä kasa näitä tulikin. Olin kyllä aikamoinen hommeli, tosin aika raakalla kädellä leikkelin, jos oli yhtään madonreiän näköstä, niin pois vaan. Tänä vuonna omenia on sen verran paljon tullut, ettei tarvinnut sikäli säästellä. 

Koko hela kattilallinen näitä tulikin. Laitoin pohjalle vähän vettä - en tietysti mitannut sitä, kunhan vähän lorautin - olisikohan mennyt pari desiä? Sen verran, ettei omput pala vaan alkaa porisemaan, mielellän ihan miedolla lämmöllä.

Sattui olemaan sitruunaa niin puristin yhden sitruunanmehut mukaan. Se kirkastaa ja estää omenaa tummumasta niin paljon, käsittääkseni myös vielä purkissakin ollessaan. Mitään myrkkyjä en lisännyt - eli siis säilöntäaineita. Kun omenalohkot oli porissut reilun vartin (en tosin katellut aikaa) niin pistin taas zum-zum - koneen laulamaan, koska mä en tykkää semmosista epämääräisistä omenankuorilönteistä hillossa. Siis kuoria ei olisi tullut mieleenikään poistaa omista omenoista! Ja siinähän ne vitamiinit on juuri kuoren alla. Eli sitten lisäsin hillosokeria, laitoin ensin yhden mukillisen (kaikki tietää mistä mukeista kyse, vaikken kyseisiä kappaleita jonottanut) ja vielä vähän lisää eli ehkä nelisen desiä? Annoin sen vielä hetken muhia kattilalla, ei tarvitse kiehua. 

 
Aika ihanan näköistä ja ah, mikä tuoksu!


Mä tykkään, että lasipurkit on varmasti puhtaita kaikista pikkupöpöistä ennenkuin hilloan, joten laitan aina vielä pestyihin lasipurkkeihin hetkeksi keitettyä vettä. Joskus pentuna aina varoteltiin, että lasi hajoo, jos ei siihen laita vaikka lusikkaa, johon se kuumuus resonoituu, mutten ole viitsinyt eikä yhtään ole hajonnut. Vinkki: kannattaa laittaa uunikintaat käteen, kun kaadat veden pois!

 Tässä sitä nyt sitten on. Muutama purkillinen ihanaa itsetehtyä sitruunalla kirkastettua omenahilloa!

Aiot sitten kaataa hillon suoraan kattilasta (mikä on vähän hankalampaa) tai kauhoa, niin siinä käy kuitenkin niin, että rapatessa roiskuu. Vinkki: kannattaa putsata veteen kostutella talouspaperilla aikalailla välittömästi kaikki lasille roiskuneet pois - muuten ne jää ikävästi kiinni siihen.


Ai miten ihanaa! Tein nämä niin myöhään illalla, etten viitsinyt laittaa tulikuumina jääkaappiin saatikka jäädä notkumaan koko yöksi odottamaan niiden jäähtymistä, joten kippasin koriin ja oven ulkopuolelle. Ulkona on yöllä kuitenkin noin kymmenisen astetta,joten juuri sopiva ja aamulla ne voikin sitten hyvillä mielin siirtää jääkaappiin odottamaan herkuttelua.

Joko Sinä olet tehnyt omenahilloa? Olisi kiva kuulla oliko tästä reseptistä sinulle iloa!

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Puutarhahommia

Ah, miten epätavallisen pitkä ja kuuma kesä onkaan ollut! Jokainen on varmaan saanut aimo annoksen punaisia neniä ja vedessä polskuttelua.  Mä olen lähinnä tehnyt tosi paljon pihatöitä ja tietysti muuten vain nauttinut auringosta.

Mutta onko kuumuus jo vähän liikaa? Kun mittari on jatkuvasti aamusta alkaen 30-35 astetta niin onhan se aika uuvuttavaa myös. Minusta ainakin välillä tuntuu, että joku on imenyt ne mehut pois, oli välillä vähän energiat vähissä - ei vaan jaksanut aina tehdä kaikkea mitä oli suunnitellut, kun on niin kuuma kokoajan. Puhumattakaan siitä ilmastonmuutoksesta. Koska sehän on tässä yksi iso syy - oletan. Sitä vain nautitaan lämmöstä, vaikkei aina tule miettineeksi mitä se suuressa mittakaavassa vaikuttaa ja  mistä johtuu. Tässä yksi linkki, ilmastonmuutoksesta.

Ostin kesän alussa puutarhasakset - ai miten kiva niillä onkaan napsaista oksa sieltä toinen täältä. Tosin musta kehittyi varsinainen puutarhan pikku tuholainen, kun oikein vauhtiin pääsin niiden kanssa.

Mä alotin yhtenä iltana "vähän" perkaamaan pensaita. Ei mikään ihan pikkuhomma, kun niille ei oltu tehty mitään varmaan viimeseen 10 vuoteen. Yli. Kannattaisi ihan joka vuosi ellei joka toinen vähän lyhennellä ja petrata, koska nää oli ainakin ihan villiintyneet. Sen sijaan, että olisi ollu tasaisen kaunis pensas, oli hillitön pöheikkö, joka levisi korkeutta ainakin kolme metriä ja leveyttä varmaan viisi. Ei muuta kuin sukeltamaan. Sinne vaan sisälle (ihan pokkana vaan bikinit päällä, koska muuten ei voinut olla) katkomaan niitä ranteen paksuisia oksia, jotka olikin jo pystyyn kuolleet.
Ehkä tästä kuvasta vähän saa selvää miten massiivisista oksista kyse:


Tässä tätä kasvustoa, joka sai nyt väistyä. Reippaasti kiinni vaan ja surutta poikki.

Tuli muuten omenapuukin ihan eri tavalla esille tuon kaiken valtavan pensasröykkiön tieltä. Tuli ilmaa ympärille. Ah, ihanaa. Omenapuukin saa hengittää.


 Hirveä homma oli kerätä kaikki  kasaan, näitä röykkiöitä oli varmaan kolme-neljä pitkin pihaa - ja huh, oli muuten todella kuumaa hommaa! Kyllä vesi maistui ja suihku teki hyvää ton jälkeen!


Vaikka - täytyy myöntää, että yhtenä iltana en osannut lopettaa (mä otan vielä noi, ja noi ja ...) ja silmissä rupesi jo sumenemaan, aloin nähdä pensaita kahtena kappaleena eikä auttanut, vaikka hieroin silmiä - ei se tietenkään siitä johtunut. (Onneksi ei mennyt tikkuja silmään, heh) Ei ollut sumua ilmassa, pelkkää kuumaa paahdetta vaan. Ahnehdin taas hommia enkä osannut lopettaa. Sitten tajusin kyllä,  ettei pyörtyminen ole kaukana enkä halua tähän tuupertua - kuka mut täältä pelastaa, jos kaadun risukasaan? Niinpä taapersin pois siitä, koitin huutaa lapselle, joka sisällä piuhat korvissa pelaamassa, että hei, tuotko mulle vettä! Tuntui, etten pysty astumaan askeltakaan kohta, voimat hupeni. Sain onneksi sen ison tuopillisen kylmää vettä, josta join osan ja loput kaadoin päälleni ja se auttoi. Pääsin lapsen avulla kömpimään sisälle, söin puol pakettia ballerina - keksejä, että verensokeri nousisi ja sitten kylmään suihkuun. Ja iltapalaa. Sinä iltana en enää mennyt pihalle. Tajusin, että olin unohtanut siinä kuumuudessa syödä hyvin ja juonutkin liian vähän. Ei niin.


Myöhemmin pihalle loikki pieni sammakko. Ehkä se olisi ollut se sadun prinssi, mutten tohtinut sitä suudella. Sitä prinssiä odotellessa :)



Miten sun kesä tai pihahommat on sujunut? Olisi kiva kuulla niistä!